Muutoksia Snellman-konsernin johtoryhmässä

Tiedote 13.12.2024.
Snellman-konsernin johdossa on toisen vuosipuolikkaan aikana tapahtunut muutoksia ja uusia nimityksiä. Henkilöstöjohtaja Jenni Blomster ja viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Vilma Wiitakorpi-Björkman ovat aloittaneet Snellman-konsernin palveluksessa ja johtoryhmän jäseninä. Ann-Sofi Gäddnäs on nimitetty konsernin hankintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseniksi.

Jenni Blomster ja Vilma Wiitakorpi-Björkman

Jenni Blomster aloitti syyskuussa Snellman-konsernin henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hän korvaa tehtävässä aikaisemman henkilöstöjohtajan Lena Holmbergin, joka jäi ansaitulle eläkkeelle. Jennin vastuulla on muun muassa HR-organisaation johtaminen, esihenkilöiden tukeminen, työterveydenhuolto ja palkanlaskenta. Hänellä on vankka ja monipuolinen kokemus työskentelystä HR-asioiden parissa. Ennen Snellmanille siirtymistään Jenni vastasi Valmetilla yrityksen Suomen operatiivisesta HR-toiminnasta.

Vilma Wiitakorpi-Björkman aloitti joulukuun alussa Snellman-konsernin viestintä- ja vastuullisuusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen tehtäviinsä kuuluu konsernin viestintä- ja vastuullisuusasioiden johtaminen, koordinointi ja kehittäminen. Tehtäväkokonaisuus on Snellman-konsernissa uusi. Sen tarve on syntynyt yrityksen kasvun, muuttuvan toimintaympäristön ja yleisen yhteiskuntakehityksen myötä. Vilmalla on laaja kokemus viestintä- ja vastuullisuusasioiden kehittämisestä ja johtamisesta eri aloilta. Ennen Snellmanille siirtymistään Vilma työskenteli viestintä-, brändi- ja vastuullisuusjohtajana uusiutuvaan energiaan keskittyvässä energiayhtiö Ilmattaressa.

Ann-Sofi Gäddnäs aloittaa 1.1.2025 Snellman-konsernin hankintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen tehtäviinsä kuuluu konsernin hankintatoimintojen johtaminen ja kehittäminen. Tehtäväkokonaisuus on Snellman-konsernissa uusi. Sen tarve on syntynyt yhtiön kasvun ja kehittymisen myötä. Ennen hankintajohtajan tehtävään siirtymistä Ann-Sofi on työskennellyt Snellmanin Lihanjalostuksessa hankintapäällikkönä. Hänellä on vankka kokemus elintarvikealan hankinnoista.

Ann-Sofi Gäddnäs

Lisätiedot: Markus Hellström, konsernijohtaja 040 732 0057