Tämän työn suola on laaja tehtäväkirjo
Sanna Tapaninen vastaa Snellman-konsernin valmisruokatoimialan – Ready Meals Finland – henkilöstöasioista Suomessa. Vuoden 2022 lopussa Kokkikartanolla aloittanut HR-päällikkö on solahtanut luontevasti tehtäväänsä.
– Työ maistuu hyvältä, täällä on sopivan epämuodollinen työkulttuuri ja asiat hoituvat hyvällä sykkeellä. Lämminhenkisyys näkyy pienissä asioissa, välittäminen ja yhdessä tekeminen on siitä hyvä esimerkki.
Valmisruokatoimialan henkilöstöosaston tehtäväkirjo on laaja. Siihen kuuluu työntekijän työsuhteen koko elinkaari, rekrytointi ja koulutukset, työhyvinvointi- ja työturvallisuusasioita sekä työnantajamielikuvan rakentaminen ja ylläpito. Sanna Tapanisen lisäksi Keravan HR-tiimissä työskentelee kolme henkilöstöasioiden ammattilaista.
– Teemme paljon työtä yhdessä, vaikka meillä kaikilla on myös omat vastuualueemme.
Ihmisläheistä työtä laidasta laitaan
Alkuvuosi on henkilöstöosastolla yleensä kiireinen. Agendalla on silloin mm. kehityskeskustelut ja työilmapiirikysely, jonka purkamisessa HR-tiimi on mukana. Iso urakka on myös kesätyöntekijöiden rekrytointi. Haastetta riittää sillä saralla, etenkin kun monet yritykset kamppailevat työvoimapulan kanssa.
– Me tiesimme tämän ja olimme tänä vuonna liikkeellä hyvissä ajoin. Hakemuksia saimme hyvin, mikä kertoo siitä, että työnantajamielikuva on kunnossa. Kokkikartano koetaan kiinnostavana ja raikkaana työnantajana.
Juuri nyt isoja teemoja HR-tiimin agendalla ovat HR-prosessien toimintamallien kirkastaminen, esihenkilöiden tukeminen arjen tilanteissa sekä työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen satsaaminen.
Snellman-konsernin valmisruokatoimialalla Keravalla, Ulvilassa ja Pietarsaaressa työskentelee yli 400 henkilöä.